Kuvausohjeita ja kesäillan kuvausta
Viime viikonloppuna juhlimme poikamme rippijuhlia. Oli tosi ihanat juhlat ja vieraita kävi mukavasti.
Myöhemmin illalla otin muutamia kuvia terassista ja pihalla kukkivasta kirsikkapuusta.
Kirsikkapuu kukki tänä kesänä enemmän kuin monena aiempana vuonna. Etelä-Suomessa kirsikkapuun kukinnasta on jo aikaa, mutta meillä se tapahtui viime viikonlopun aikaan. Sitten tulikin kovat sadekuurot ja kukat kärsivät aika paljon.
Tykkään kuvata yksityiskohtia siten, että laitan aukon mahdollisimman suureksi eli tarkoittaa sitä, että kameran f-luku on niin pieni kuin se voi olla. Minulla se oli tässä objektiivissa f2.8. Tämä on hassusti väärin päin eli kun aukko on suuri, niin f-luku on pieni. Tällöin tarkennus kohdistuu pieneen alueeseen ja tausta menee sumeaksi. Tässä kuvassa olevat keltaiset pallot ovat taustalla olevia terassin valoja. Tällä tavoin kuviin voi saada mielenkiintoisia yksityiskohtia
Kun kuvaan laajaa maisemakuvaa, niin pidän aukon mahdollisimman pienenä eli f-luku on silloin suuri esim. f20. Silloin maisema on kauttaaltaan tarkka. Toki joskus on kiva korostaa jotain yksityiskohtaa ja silloin laitan aukon suureksi eli f-luvun pieneksi.
Nyt olen harmikseni flunssassa ja ääneni on aika kateissa. Olenkin ollut hyvin hiljaa ja blogipostauksen tekeminen sopii tähän hetkeen mainiosti.
Huom! Ehkä joku hoksasi, että verkkoselaimen osoitteessa on blogspotin sijaan kanneli.fi. Sain ajatuksen hommata oman domainin blogilleni ja koska nimi oli vapaa, niin ostin sen. Toivottavasti kaikki toimii yhtä hyvin, kuin blogspot-osoitteella.
Ihanaa päivää sinulle 💗.








Paranemista! 💕Äänettömyys on ikävän tuttua aikaisemmilta työvuosilta…
VastaaPoistaKiitos paljon 😊. Tämä oli kyllä tosi inhottava flunssa. Jospa se pian alkaa helpottaa.
PoistaParanemista.
VastaaPoistaKesän juhlat ovat ihania ja iloisia suvun kohtaamisia. Kauniit kuvat olet ottanut.
Mukavaa viikonloppua sinulle.
Kiitos sinulle kovasti. Nyt on olo jo parempi.
PoistaHyvää viikonloppua Sinulle - toivottavasti olet jo toipunut flunssasta !!
VastaaPoistaKiitos Suvi 🤗. Parempaan päin on menossa 😊🙏🏻
PoistaIhana juhlapäivä nuorelle, onnea! Ihastuttavia kuvia, niissä on kesä.
VastaaPoistaKiitos TeSa 🥰🤗.
PoistaIhania kuvia 🤗 Toivottavasti olo on jo helpottanut 🤍Aurinkoa juhannusviikkoon🌞
VastaaPoistaKiitos Satu 😍On olo onneksi jo parempi.
PoistaValokuvausta olisi kyllä niin kiva oppia. Sinä otat todella kauniita kuvia ja onnistuneita otoksia. Kuinka paljon kuvaat jalustimen avulla, kun kaikissa sun valokuvauskuvissa kuvailet ilman ylimääräistä tukea?
VastaaPoistaOnnea uudesta blogiosoitteesta. Itse ostin oman domainin vuosia sitten, kun blogspot-osoitteeseen tuli joku virus tai muu tauti.
Kiitos Pikku Akka kommentistasi 🤗.
PoistaKuvailen nykyisellä kameralla tosi paljon ilman jalustaa, kun on se on niin valovoimainen. Joskus myöhemmin illalla rannalla, kun valon määrä on vähäisempi, niin käytän jalustaa.
Tuntuu blogi enemmän omalta, kun on oma domain 😁.
Ihanaa juhannusta 🌸
Ihanaa juhannuksen aikaa sinulle 💛
VastaaPoistaKiitos samoin Suvi 🌸🤗
Poista